Viipuri – Vyborg

Viipuri – Vyborg

Viipurin historiallinen kaupunkikartasto kuuluu vuonna 1955 perustetun Kansainvälisen kaupunkihistoriallisen komission eurooppalaiseen historiallisten kartastojen sarjaan. Tähän mennessä on julkaistu yli 540 kartastoa Euroopan eri kaupungeista joista 12 kuvaa pohjoismaisten kaupunkien kehitystä. Nyt Viipuri ja sen rikas historia liittyvät tähän joukkoon. Kaksikielisessä kartastossa tarkastellaan Viipurin kaupungin fyysisen rakenteen kehitystä kasvua ja eri toimintojen sijoittumista pitkällä aikavälillä. Teoksessa on vanhoja karttoja joita on kerätty Suomen Ruotsin ja Venäjän arkistoista sekä runsas kuvitus. Uutta tietoa on tuotettu laatimalla teemakarttoja eri aiheista uusimpien geoinformatiikan työvälineiden avulla. Näemme mm. nykyisessä kaupunkikuvassa missä Viipurin kaupunginmuurit sijaitsivat tai kuinka kauas ympäristöön Vahtitorninkadulla sijainneesta vartiotornista tai linnan tornista 1600-luvulla todella näkyi. Kirjan sivuilla pääsee turistikävelylle 1900-luvun alun Viipuriin vierailemaan ravintoloissa ja näkemään talvi- ja jatkosodan kaupungille aiheuttamat tuhot. Myös neuvostoajan Viipuri saa oman kuvauksensa. Kartastossa on venäjänkieliset tiivistelmät.

Läs mer om Viipuri – Vyborg

Viipuri – Vyborg

Historia & Arkeologi

    Hitta Historia & Arkeologi även hos:





Rulla till toppen