Kohteena koti – This is where the story begins avaa oven kahteentoista uniikkiin kohteeseen. Visuaalisuuteen panostava kiinteistönvälitysyhtiö Bo LKV vierailee vuosittain tuhansissa suomalaisissa asunnoissa – kaikki ovat omalla tavallaan kiehtovia ja omistajansa näköisiä: jokaisen oven takana on sekä asukkaiden elämä että rakennuksen historia. Kokonaisuus raottaa näkymää koteihin eri puolilla Suomea. Helsingissä kurkistamme arvokohteeseen Bulevardilla sisustusarkkitehdin suunnittelemaan kolmioon Kruununhaassa ja harmoniseen ensiasuntoon Kalliossa. Tekstien koukuttavan tarinallisesta otteesta vastaa Elina Lähteenmäki jonka sujuva kynä johdattaa myös muun muassa suloiseen puutalokotiin Turussa arkkitehdin moderniin omakotitaloon Kempeleessä kalliorannan punatiilihuvilaan Nauvossa ja yksilöllisesti uudistetulle Porvoon vanhalle rautatieasemalle. Kirjan pääosassa ovat ammattivalokuvaajien ikuistamat valikoidut myyntikohteet. Jokainen huoneisto on kuvattu esittelyä varten ja kauniiden otosten parhaimmiston Bo:n luova johtaja Peeta Peltola on koonnut uutuusteokseen. Nyt jo kymmenettä toimintavuottaan juhlistava asunnonvälityksen esteettinen edelläkävijä tahtoo jakaa tunnelmia ennennäkemättömien kuvien takaa. Lähde matkalle ainutlaatuisiin suomalaisiin koteihin!
Läs mer om This is where the story begins